Haastattelu
Haastattelin tässä 7.1.2010 Antti Grönlundia Hopeanuolesta ja Wolf’s rainista. Kiitokset Antille vastauksista ja vaivannäöstä
!
1. Mistä saitte idean suomentaa juuri Hopeanuolen?
Jo heti alkuun tiedettiin, että sarjalla on paljon kannatusta ja se tuntui sopivan Punaisen jättiläisen lippulaivaksi. Itse sarjan kustantamista suunniteltiin ja valmisteltiin yli kaksi vuotta. Tähän vaikutti erityisesti se, että japanilaisilta ei tahtonut löytyä materiaaleja ja he suhtautuivat epäillen meidän vakuutteluihimme siitä, että homma on hanskassa. (Olemme ikuisesti kiitollisia Urumin Helena Lipposelle hänen tarjoamastaan materiaaliavusta!)
2. Onko tuote myynyt niin paljon kuin odotitte?
Osittain kyllä (liike-elämässä vain taivas on rajana), mutta menekille ei näy hiipumisen merkkejä, mikä on tietenkin hyvä juttu. Tämä lupaa hyvää myös Hopsu-faneille: jos Hopeanuoli myy hyvin, on hyvin todennäköistä, että myös muita saman tekijän teoksia saadaan suomeksi tulevaisuudessa.
3. Oletko itse seurannut koskaan animea tai lukenut Hopeanuoli mangaa?
Animea olen seurannut, mutta manga on jäänyt lukematta.
4. Aiotteko tulevaisuudessa harkita Weed mangankin suomennosta?
Totta kai harkitsemme sitä, kuten edellä jo totesin. ![]()
5. Entä Orionin?
Kuten todettua: totta kai harkitsemme sitä.
6. Wolf’s rain ei ole koskaan aiemmin päätynyt vielä Suomeen, miten päädyitte suomentamaan juuri sen sarjan?
Wolf’s rainissa on kiehtova tarinakehys, joka tarjoaa pienen hengähdystauon pitkien sarjojen lomassa. Ja aina on kiva kustantaa jotakin, johon liittyy eläimiä. Pidän eläimistä ja ajan vapaa-ajallanikin eläinten oikeuksia.
7. Mistä kuulitte ensimmäisen kerran Wolf’s rain sarjasta?
Jollakin foorumilla. Mehän ollaan Sangatsun Antti Valkaman kanssa varsin aktiivisia foorumeilla. Työkavereita kun ollaan, tieto kulkee varsin nopeasti. ![]()
8. Oletteko katsoneet tämän sarjan animea tai lukeneet englanninkielisisä mangoja?
Animea en ole nähnyt, mutta mangoja vilkaisin ja ihastuin piirrostyyliin. Juonesta ja sarjan lyhyydestä johtuvaan hengästyttävään tarinan kuljetukseen en ota kantaa. ![]()
9. Tuleeko Wolf’s rainin julkaisustakin samantyylinen tapahtuma kuin Hopeanuolesta?
Wolf’s rain sarjalle ei tule omaa julkaisutapahtumaa.
10. Vaikuttiko Hopeanuolimangan suomeen tulo jotenkin myös Wolf’s Rainiin?
En oikein osaa sanoa, sillä sarjojen alkamisajankohdan välillä on yli kymmenen kuukautta. Mutta eläin-yhteys on, joten ehkä pienoinen vaikutus on voinut ollakin. ![]()
Aurinkoa!
T:AG